Korporaatiot, instituutiot ja ryhmittymät

 

Uchuu Saikutsu mining company

Uchuu Saikutsu yrityksen logo

Pelin korporaatio on pääasiassa kaivosteollisuusyritys, mutta sillä on tuotekehittelyä ja tutkimustyötä monella eri saralla liittyen Marsin terraformaamiseen. Yhtiö hoitaa myös itse louhimiensa mineraalien ja malmien jatkojalostuksen, joka on tehnyt siitä suuren universaalin yhtiön, joka on haluttu työnantaja. Marsista löydettiin noin 30 vuotta sitten runsas esiintymä harvinaisia maametalleja (neodyymiä, dysprosiumia ja praseodyymiä.) Louhimisasema rakennettiin pikaisesti hyvän esiintymän lähelle ja vuosien mittaan sitä laajennettiin isommalla tutkimuslaitoksella, jossa voidaan tehdä monenlaista tuotekehitystä. Harvinaiset maametallit kuljetetaan kiertoradalle, mutta se on kallista sukkulalla. Firma rakensi tämän takia kiertoratahissin ja tämä alensi kuljetuksen kuluja niin paljon, että metallien louhimisesta tuli jo taloudellisesti kannattavaa.  Firma myy oikeuksia muillekin firmoille kiertoratahissiin, joka lisää avaruushissin kannattavuutta silloinkin, kun firman oma avaruusalus ei ole kiertoratahissiin telakoituna.

Korporaatio tarjoaa tutkimusfasiliteetit Solar System Exploration Universityn (SSEU) tutkijoille, jotka eivät työskentele suoraan korporaation alaisuudessa. Korporaatiolla on kuitenkin etulyöntiasema kaikkiin tieteellisiin löydöksiin, joita tehdään asemalla, joten firmalle on kannattavaa ylläpitää tutkimuslaitosta, jossa on laaja osaaminen terraformaukseen liittyvissä tieteenaloissa. Tutkimusta tehdään mm. botaniikan, genetiikan, minerologian, meteorologian ja astronomian saroilla. Tutkijat esimerkiksi tutkivat erilaisia kasveja, kuinka niitä voidaan viljellä Marsin pinnalla, että Marsin asemoista tulee mahdollisimman omavaraisia, eikä ruokaa tarvitse tuoda niin paljon Maapallolta.

Yrityksen instagram: https://www.instagram.com/marslarppi. Huom! Tilin seuraamiseen ei ole velvoitetta, mutta se antaa lisätietoa yhtiöstä, jos haluaa lisätietoa maailmasta.

 

Solar System Exploration University (SSEU)

 

SSEU
SSEU:n mainosjuliste.

SSEU on melko uusi yliopistoksi ja se on perustettu vasta 62 vuotta sitten Kanadan Quebeciin, Montrealin liepeille. Yliopistoa johtaa kuuluisa astrobiologian Professori  Willenberg, jonka viimeaikaisin tutkimus on koskenut eksoplaneettojen kaasukehien mittausta laserseula-menetelmällä. SSEU:n painotus ovat avaruustieteet ja monet yksityiset firmat tukevat avaruustutkimusta. SSEU:n tärkeä tukija on Uchuu Saikutsu, ja firma on lahjoittanut avokätisesti rahaa eri alojen tutkimusta varten yliopistolle. Yliopisto on ainakin nimellisesti itsenäinen yksikkö, vaikka “verhojen takana” liikkuukin huhuja siitä, että yliopisto kulkisi kiltisti firman talutusnuorassa ja että viime aikoina osa liian “itsenäisistä” ja “eriäviä mielipiteitä omaavista” tutkijoista olisi saanut yllättäen viestiä tutkimuksen rahoituksen äkillisestä päättymisestä tai jopa potkut yliopistolta. Huhutaan myös, että arvoisan Professori Willenbergin taidot yliopiston budjetin pyörityksessä eivät olisi ollenkaan niin hyvät, kuin hänen akateemiset taitonsa. Oli niin tai näin, Professori on saanut kuitenkin säilyttää virkansa yliopiston rehtorina ja näyttääkin siltä, että hänen asemansa on vakaa eläköitymiseen saakka.

 

Huolimatta juoruista SSEU on kuitenkin suosittu yliopisto ja sinne virtaa tasaisesti uusia opiskelijoita joka syksy. SSEU:n suorat yhteydet avaruuteen ja Mars-asema mahdollistavat kenttätyöskentelyn, josta nuoret tutkijanalut voivat muissa yliopistoissa vain unelmoida. SSEU:n kautta he voivat kokea sen oikeasti. 

 

Astro Minerals Inc. 

Astro Minerals Incorporated logo

Astro Minerals Inc. on alunperin yhdysvaltalais-firma, joka on Uchuu Saikutsun suurin kilpailija Marsissa. Heidän pääkonttorinsa on edelleen Yhdysvalloissa, Nevadassa. Astro Minerals Inc. keskittyy kaivosteollisuuteen ja firmalla on monia pieniä automatisoituja kaivoksia asteroidivyöhykkeellä. Heidän toinen päävalttinsa on myös vesi- ja hiilipitoisten asteroidien hinaaminen pienillä aluksilla Marsin kiertoradalle, joiden avulla Marsin terraformausta on saatu edistettyä suuresti. Näitä aluksia kutsutaan “jäänpuskijoiksi”. Asteroidit pilkotaan räjäyttämällä pienemmiksi avaruudessa ja törmäytetään hallitusti Marsin pintaan. Osa vesijäästä sulatetaan voimakkailla laserpulsseilla, kun ne ohjataan kohti Marsia, jolloin vesi tippuu sateena alas Marsin pintaan. Muut korporaatiot ja valtiot maksavat osuuden alas tiputetusta vedestä. Astro Minerals Inc. omistaa suuren planeettojen välisen avaruusaluksen, mutta he kuljettavat tavarat ja mineraalit kiertoradalle edelleen sukkuloilla. Astro Minerals ei ole tehnyt sopimusta avaruushissin käyttämisestä Uchuu Saikutsu -firman kanssa, toisin kuin monet pienemmät yritykset.

 

Kombatek Solutions

Kombatek Solutions
Kombatek Solutions yrityksen logo

Alunperin brittiläinen firma, joka on levinnyt maailmanlaajuiseksi jättikorporaatioksi, jonka suurin osakkeenomistaja on rikas Millerin suku. Kombatek Solutions on suurin korporaatio asekehityksen ja keinoälyn saralla ja heidän tuotemerkkinsä voi nähdä yleensä uusimmissa asemalleissa sekä keinoälyyn perustuvissa tuotteissa. Kombatek Solutionsilla ei ole omistuksia Mars-planeetalla, mutta heidän sovelluksiaan ja kehittämiään algoritmejä käytetään lähes kaikissa tietokoneissa ja erityisesti sotateknologian ja puolustusjärjestelmien tuotteissa. Kombatek Solutionsin osakekurssi laski suuresti YK:n kiellettyä 25 vuotta sitten keinotekoiseen älyyn perustuvat sotarobotit Kongon Robottisotien jälkeen, mutta sen jälkeen yhtiö on siirtynyt kehittämään keinoälyä eteenpäin ja sotilasteknologiaa. Huhujen mukaan Kombatek Solutions olisi hyvin lähellä aidon keinoälyn (AI:n) luomista, mikä olisi erittäin suuri saavutus ihmiskunnalle.

 

Vapaa Mars

Vapaa Mars tägi

Vapaa Mars on löyhä ryhmä idealisteja, joiden mielestä Marsin kuuluisi irtaantua Maapallon “vallasta” ja perustaa kokonaan uusi yhteiskunta. Vapaan Marsin ideologian kannattajien mielestä Mars on tällä hetkellä vain maapallon uuskolonialismin kohde ja Mars tuottaa Maapallolle raaka-aineita. Totta onkin, että Marsissa on tällä hetkellä vain raaka-aineiden louhintaa ja raaka-aineiden jalostaminen, teollisuus ja tuotekehitys puuttuvat suurilta osin. Tämän idealistisen ryhmän mielestä Marsin pitäisi päättää omista laeistaan itse, perustaa oma hallitus ja kansallistaa kaikki luonnonvaransa. Vapaan Marsin kannattajat eivät yleensä huutele kovaan ääneen ideologisista näkemyksistään, sillä yhtiön kannalta nämä näkemykset eivät ole hyväksyttäviä ja mahdollinen Marsin luonnonvarojen kansallistaminen varmasti haittaisi Uchuu Saikutsun toimintaa Marsin kallioperällä.   

 

 

 

Quantum Dreams Entertainment

Quantum Dreams Entertainment

Quantum Dreams Entertainment on median suurkorporaatio, joka on vuonna 2175 ostanut suurimman osan pienemmistä mediayhtiöistä itselleen. Quantum Dreams tuottaa kaikenlaista mediaa, esimerkiksi holokuvia, dokumentteja, televisiosarjoja, pelejä ja virtuaalitodellisuuskokemuksia nettiin. Monien suhtautuminen Quantumiin on ristiriitainen: toisaalta sen tuotteiden laatu on lähes täydellistä, mutta yhtiö rajoittaa useiden puolueettomien raporttien mukaan työntekijöidensä ilmaisunvapautta ja kertoo tarinoita vain tietystä näkökulmastaan: omastaan. Monet vapaan median edustajat ovat raportoineet tulleensa vainotuksi suuryhtiön agenttien toimesta, kun ovat kirjoittaneet poikkipuolista sanaa yhtiöstä mediaan. Korporaation näyttelijöistä ovat kuitenkin kaikki joskus kuulleet. Yhtiö luo supertähtiä kuin tyhjästä ja monet nuoret näyttelijän alut ovat valmiit tekemään lähes mitä tahansa saadakseen sopimuksen yhtiön kanssa.